Esimerkkejä vihkitoimituksen alku- tai loppusoitoksi ("häämarssiksi") sopivista sävellyksistä
Soittanut Marko Hakanpää Turun Mikaelinkirkossa.
KÄYTTÖEHDOT
KAIKKI KANTTORIT EIVÄT OSAA TAI TUNNE KAIKKIA TÄÄLLÄ OLEVIA SÄVELLYKSIÄ, EIKÄ HEILTÄ VOI EDELLYTTÄÄ NIIDEN OPETTELEMISTA.
Kaikki urut ovat erilaisia; esimerkiksi trumpettisävellys menettää osan viehätyksestään soitettaessa uruilla, joissa ei ole trumpettia.
En voi toimittaa nuotteja niihin sävellyksiin, joiden nuotit eivät ole täältä ladattavissa.
Nämä sivut ovat oman harrastuneisuuteni tuloksena syntyneet yksityiset sivut, eikä niillä ole mitään tekemistä minkään yrityksen tai keskustelufoorumin kanssa.
En ole käytettävissä vihkikanttoriksi muualla kuin Turun Mikaelinkirkossa.
Kaikki kuunneltavissa olevat musiikkinäytteet ovat SUOJATTUA MUSIIKKIA sillä tavoin, että niitä ei saa laittaa mihinkään julkisesti kuunneltaviksi; ei nettiin, ei videon taustamusiikiksi eikä mihinkään muuallekaan. Häämusiikkisivuni on siis ainoa paikka jossa niitä voi laillisesti kuunnella.
Ilmaiset ymmärtäneesi ja hyväksyneesi yllä mainitut asiat jos kuuntelet/lataat täällä olevia näytteitä tai lataat nuotteja.
Linkittäminen suoraan täällä oleviin tiedostoihin ei ole
sallittua!
Linkit etusivulle www.haamusiikki.info
Tiedostot ovat mp3-muodossa. Tiedostojen koko 0,6 - 4 Mt.
"Harv."- eli harvinaisuussarakkeeseen olen arvioinut, kuinka yleisesti kanttorit
joko tuntevat tai osaavat kappaleen
(1 = perusohjelmistoa, 5 = tuskin kukaan tuntee).
HUOM! Tekijänoikeuslain vaatimuksesta kuunneltavana on vain teoksia, joiden
säveltäjän kuolinvuodesta on vähintään 70 vuotta,
paitsi milloin säveltäjä on antanut teoksensa vapaaseen käyttöön.
"Soittokerrat" -sarake ilmaisee, kuinka
monta kertaa olen soittanut ko. teoksen vihkimisessä / avioliiton siunaamisessa (häämarssina)
joita minulle on 1.3.2012 mennessä kertynyt 727.
| Näyte nro. | Säveltäjä | Sävellys | Näytteen kesto / koko teoksen tai osan kesto | Harv. |
Soittokerrat |
| 1 | Bach, Johann Sebastian (1685-1750) |
Air (orkesterisarjasta D-duuri) Nuotit kokoelmassa "Lux Aeterna" |
1'04 | 1 | 11 |
| 2 | Bach, Johann Sebastian (1685-1750) |
Grave (teoksesta Piéce d´orgue, myös nimellä Fantasia
G-duuri), BWV 572 Nuotit |
1'40 | 3 | 1 |
| 3 | Bach, Johann Sebastian (1685-1750) |
Konsertto
C-duuri (Johann Ernstin mukaan), BWV 595 Tämä kappale on levylläni Turun Mikaelinkirkon urut 1964-2001. |
1'12 / 4' | 3 | 1 |
| 4 | Bach, Johann Sebastian (1685-1750) |
Kristus,
valo valkeuden, BWV 147 Nuotit kokoelmassa "The Organist´s Wedding Album" (volume 1) |
1' / 3' | 1 | 2 |
| 5 | Bach, Johann Sebastian (1685-1750) |
Preludi
C-duuri, BWV 553 Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
2'34 | 1 | 38 |
| 6 | Bach, Johann Sebastian (1685-1750) |
Preludi
Es-duuri, BWV 552 Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'24 / 9' | 3 | 19 |
| Beethoven, Ludwig van (1770-1827) | Ilon hymni (sinfoniasta no. 9) Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
4 | 1 | ||
| 7 | Blake, Richard | Praise Him With Trumpets! | 1'13 | 5 | 0 |
| 8 | Brewer, A. Herbert (1865-1928) |
Marche Héroique (väliosa) Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1' / | 4 | 1 |
| 9 | Caccini, Giulio (1550-1618) | Ave Maria Löytyy myös Eeva Paajasen laulamana levyltä Musiikkia Turun Mikaelinkirkosta syksyllä 2006 | 1' / | 2 | 1 |
| 10 | Charpentier, Marc-Antoine (1643-1704) |
Te Deum -alkusoitto Nuotit kokoelmassa "The Organist´s Wedding Album" (volume 1) Tämä kappale on levylläni Iloista ja juhlallista urkumusiikkia 2 |
2'11 | 2 | 1 |
| 11 | Clarke, Jeremiah (1674-1707) |
A Trumpet
Voluntary ("Prince of Denmark's March") Nuotit kokoelmassa "The Organist´s Wedding Album" (volume 1) Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'18 / 2'40 | 1 | 21 |
| 12 | Elgar, Edward (1857-1934) |
Pomp and Circumstance, Military March nr. 1 in D (väliosa) Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
2'32 | 1 | 84 |
| 13 | Franck, César (1822-1890) | Grand choeur C-duuri | 1'20 / 6' | 4 | 2 |
| 14 | Franck, César (1822-1890) | Panis angelicus (Leivästä enkelten) | 1'14 | 1 | 0 |
| 15 | Gounod, Charles (1818-1893) | Ave Maria J.S.Bachin preludin pohjalta (tunnetaan siksi myös Bachin Ave Mariana). Löytyy myös Eeva Paajasen laulamana levyltä Musiikkia Turun Mikaelinkirkosta syksyllä 2006 | 1' / | 1 | 0 |
| 16 | Hakanpää, Marko (* 1970) |
Alpeilla Nuotit Mitään täällä olevista kappaleista - siis tätäkään - ei saa laittaa nettiin kuunneltavaksi esim. videon taustamusiikkina eikä muutenkaan. Tämä kappale on levylläni Kaikuja pillimetsästä. |
4'10 | 5 | 0 |
| 17 | Hakanpää, Marko (* 1970) |
Toccata virrestä 265:1 Videoversio Youtubessa Nuotit Löytyy myös levyltä Musiikkia Turun Mikaelinkirkosta syksyllä 2006 |
2'48 | 5 | 2 |
| 18 | Hakanpää, Marko (* 1970) |
Trumpettisävelmä |
3´ | 3 | 63 |
| 19 | Holst, Gustav (1874-1934) |
Jupiterin teema
orkesterisarjasta "Planeetat" Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. Nuotit |
1'37/2'30 | 4 | 0 |
| Hongisto, Mauri (1921-2001) | Häämarssi Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
4 | 0 | ||
| 21 | Huomo, Matti (s. 1952) |
Häämusiikkia "Taivainen ja
maallinen riemu" Nuotit |
1'56 (voi pidentää tarpeen mukaan) | 5 | 0 |
| 22 | Händel, Georg Friedrich (1685-1759) |
Alla Hornpipe
sarjasta "Vesimusiikkia" Nuotit kokoelmassa "The Organist´s Wedding Album" (volume 1) Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
0'41 / 3'50 | 4 | 11 |
| 23 | Händel, Georg Friedrich (1685-1759) |
Arioso (Soi kiitos, soi) Nuotit Tämä kappale on levylläni Iloista ja juhlallista urkumusiikkia 2 |
4'08 | 3 | 0 |
| 24 | Händel, Georg Friedrich (1685-1759) |
Saban
kuningattaren saapuminen oratoriosta "Solomon" Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
0'41 | 4 | 3 |
| Høyer-Finn, Thorolf (1896-1974) | Festspel Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
4 | 0 | ||
| 25 | Jakoleff, Jari (* 1961) |
Aamen Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
2´07 | 3 | 6 |
| Kokkonen, Joonas (1921-1996) | Hääsoitto Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
2 | 0 | ||
| Kopisto, Markku (* 1949) | Häämarssi Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
3 | 1 | ||
| Korb, Michael & Roever, Uli | Ylämaan katedraali (Highland
Cathedral) Tämä kappale on levylläni Iloista ja juhlallista urkumusiikkia |
4 | 2 | ||
| 26 | Kulomäki, Jouko (* 1942) | Kappelin häämarssi Nuotit |
1´42 / 1´42 | 5 | 0 |
| 27 | Kuula, Toivo (1883-1918) |
Häämarssi Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'34 / 4' | 1 | 151 |
| Lang, Craig Sellar (1891-1971) | Tuba Tune Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
5 | 0 | ||
| 28 | Lefébure-Wély, Louis-James-Alfred (1817-1869) |
Sortie
Es-duuri Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
0'40 / 3'40 | 4 | 10 |
| 29 | Lemmens, Jacques-Nicholas (1823-1881) | Fanfare Nuotit |
0'44 / 2'30 | 4 | 0 |
| 30 | Macchia, Grimoaldo (* 1972) |
Toccata g-molli Nuotit |
2'30 | 5 | 0 |
| 31 | Melartin, Erkki (1875-1937) |
Juhlamarssi satunäytelmästä "Prinsessa Ruusunen" Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
2'24 / 4' | 1 | 420 |
| 32 | Mendelssohn-Bartholdy, Felix (1809-1847) |
Häämarssi
näytelmästä "Kesäyön unelma" Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'58 / 1'58-7' | 1 | 342 |
| 33 | Nevalainen, Juhana (* 1943) | Häämarssi Merikappelissa Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'51 | 3 | 2 |
| 34 | Nevalainen, Juhana (* 1943) |
Myötätuuleen Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'20 | 3 | 0 |
| 35 | Nevalainen, Juhana (* 1943) |
Tahdon
satama Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'58 | 3 | 4 |
| 36 | Pachelbel, Johann (1653-1706) |
Kaanon
D-duuri Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
2'54 | 3 | 26 |
| 37 | Paxton, David (* 1934) | The Call to Victory | 3'01 | 5 | 0 |
| 38 | Paxton, David (* 1934) | Praise the King of Glory! | 3'19 | 5 | 1 |
| 39 | Peterson, Gerald (* 1934) | The Lord Reigns, Alleluia! | 2'48 | 5 | 0 |
| 40 | Purcell, Henry (1659-1695) |
Trumpet
Tune Nuotit kokoelmassa "The Organist´s Wedding Album" (volume 1) Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'18 | 2 | 6 |
| 41 | Rossini, Gioacchino (1792-1868) | Marssi
oopperan "Varasteleva harakka" alkusoitosta. Nuotit |
2'03 | 5 | 1 |
| 42 | Schubert, Franz (1797-1828) | Ave Maria. Löytyy myös Eeva Paajasen laulamana levyltä Musiikkia Turun Mikaelinkirkosta syksyllä 2006 | 1' / | 1 | 3 |
| 43 | Smith, Lani (* 1934) | The Thankful Heart Rejoices | 2'25 | 5 | 2 |
| 44 | Telemann, Georg Philipp (1681-1767) |
Grazioso Nuotit |
1'14 / 3'40 | 5 | 0 |
| 45 | Verdi, Giuseppe (1813-1901) |
Juhlamarssi
oopperasta "Aida" Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'39 | 4 | 13 |
| 46 | Wagner, Richard (1813-1883) | Morsiuskuoro oopperasta "Lohengrin" Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
0'50 / 2' | 1 | 57 |
| 47 | Walther, Johann (1684-1748) |
Konsertto
(Vivaldin mukaan) h-molli, 1. osa Nuotit Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1'08 / 3' | 3 | 3 |
| 48 | Widor, Charles-Marie (1844-1937) | Alkuosa sinfonian nro 6 ensimmäisestä osasta | 1´22 | 4 | 1 |
| 49 | Widor, Charles-Marie (1844-1937) |
Toccata urkusinfoniasta nro. 5 Tämä kappale on häämusiikkilevylläni. |
1' / 6' | 4 | 16 |
| 50 | Young, Gordon (1919-1998) | A Pompous March | 1'56 | 5 | 0 |
| 51 | Young, Gordon (1919-1998) | Postludi | 2´20 | 5 | 0 |
| Young, Gordon (1919-1998) | Preludi klassiseen tyyliin 2’30 Tämä kappale on levylläni Kaunista urkumusiikkia. |
4 | 0 |
Tiedostoja tulee lisää.
Ehdotuksia ja palautetta otetaan mieluusti vastaan.
Sähköposti:
marko.hakanpaa(at)evl.fi
Linkittäminen suoraan täällä oleviin tiedostoihin ei ole
sallittua!
Linkit etusivulle
www.haamusiikki.info
HÄÄMUSIIKKISIVUN
VIERASKIRJA: |
Jos koet että näistä
sivuista on sinulle apua, voit auttaa niiden ylläpidossa (teen tätä hyvää
hyvyyttäni ja palvelintilakin maksaa)
maksamalla haluamasi summan tilille
540508-216210 - ja
laitathan tiedonantokohtaan "avustus" tms.
Voit myös lahjoittaa PayPal-tililtä jos sinulla on sellainen:
Kiitos!
☺
![]()
Muita kappaleita minun soittaminani täällä.